Bnr ground

News archive 2005

Forchemin lisäinvestointi valmistui

19.12.2005

Omilla innovaatioilla kapasiteettia yli odotusten

Maailman suurin yksilinjainen mäntyöljytislaamo Forchem Oy Raumalla on pystynyt toteuttamaan tuotantokapasiteettinsa laajennusinvestoinnin suunniteltua mittavampana. Omat innovaatiot, koko henkilökunnan rohkea ja määrätietoinen laatutyöskentely sekä ennakkoluuloton panostus uuteen teknologiaan vaikuttivat yhteisesti siihen, että alun perin 150 000 tonniin tähdänneessä kehityshankkeessa päästiinkin lopulta 175 000 tonnin vuosikapasiteettiin.

Forchemin kaikkien lopputuotteiden kysyntä markkinoilla on juuri tällä hetkellä hyvä, vaikka energiahintojen seurausvaikutukset ovat nostaneet Forchemin käyttämän raaka-aineen, raakamäntyöljyn hintaa rajusti. Vuodesta 2006 odotetaan siksi muodostuvan tuloksen kannalta erittäin haasteellisen.

Sellunvalmistuksessa sivutuotteena syntyvän raakamäntyöljyn tislaukseen erikoistunut Forchem on noussut alan kärkivalmistajien joukkoon maailmassa. Uusimman, yli neljän miljoonan euron investointinsa sekä siihen liittyneiden kehityshankkeiden myötä Forchem on raivannut tuotteillaan nopeasti yli 30 prosentin osuuden alan jalostamoteollisuudessa Euroopassa. Samalla Forchem on pystynyt kolmen toimintavuotensa aikana nostamaan kapasiteettia alkuperäisestä 100 000 vuositonnista 175 000 tonniin erilaisia mäntyöljytisleitä.


Innovaatioilla menestykseen


Laajennusinvestointi ”FOR150” toteutettiin kesän ja syksyn aikana normaalin tuotantotoiminnan yhteydessä. Hanke onnistui yli odotusten osittain Forchemin henkilökunnan omien innovaatioiden siivittämänä. Erityisesti prosessinkehittäjä Esko Kivirannan useat luovat oivallukset tuotantoprosessin käyntiasteen parantamiseksi sekä tuotteiden laadun varmistamiseksi myötävaikuttivat alkuperäisten suunnitelmien ylittämiseen. Esko Kiviranta palkittiin maanantaina Raumalla Forchemin vuoden 2005 innovaatiopalkinnolla.


Työturvallisuudessa ”Maailman huipulla”


Investoinnin onnistumista tuki erinomaisella tavalla myös Forchemissa tehty määrätietoinen laatu- ja työturvallisuustyö. Tästä kertoi konkreettisella tavalla Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumin Forchemille ja kolmelle muulle yritykselle hiljattain myöntämä ylin työturvallisuuden tasoluokitus ”Maailman kärjessä”.

Nolla tapaturmaa -foorumi on suomalaisten työpaikkojen verkosto, joka on perustettu 2003. Foorumi kokoaa yhteen työpaikat, jotka ovat sitoutuneet työturvallisuuden ja nolla tapaturmaa -ajattelun kehittämiseen. Tällä hetkellä mukana on jo yli 120 yritystä. Foorumi arvioi yrityksiä kolmessa työturvallisuuden kehityskategoriassa ”Suuntana maailman kärki”, ”Kohti maailman kärkeä” ja Maailman kärjessä”.


Forchem liittyi mukaan foorumiin ennakkoluulottomasti lähes kylmiltään välittömästi päästyään käynnistymisensä jälkeen täyteen tuotantoon vuonna 2003. Hanke oli myös johdonmukaista siinä mielessä, että yritys oli jo tässä vaiheessa päättänyt ottaa käyttöön kaikki keskeiset laatu- ja ympäristö sekä työterveys- ja turvallisuusjärjestelmät yhdellä kertaa. Tavoite myös toteutettiin. ISO 9001, ISO 14001 sekä OHSAS 18001 standardit sertifioitiin joulukuussa 2004.


Forchem Oy


Forchem Oy on mäntyöljyn tislaukseen ja jalostukseen erikoistunut yritys, joka aloitti tuotannollisen toimintansa Raumalla vuonna 2002. Konsernin palveluksessa on 40 henkilöä. Tuotteiden ja palveluiden markkinointia varten Forchemilla on kolme tytäryhtiötä EU:n alueella. Myynnistä 90 prosenttia menee vientiin. Yrityksen liikevaihto on n. 55 miljoonaa euroa.

Forchem Oy:n päätuotteita ovat erilaisia liimajalosteita palvelevat mäntyhartsit, maaliteollisuuden öljymaalien sideaineina käytettävät mäntyrasvahapot sekä vähärikkinen biopolttoaine mäntypiki. Kasvisterolien lisäksi dieselöljyn lisäaineet ovat yksi uusimmista ja samalla mielenkiintoisimmista mäntyöljyn jalosteista.



Return to headlines



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä